Yhden vaimon mies vai yhden miehen vaimo?

Tänään minä opin kaksi oikein vaikeaa termiä. Kyseiset termit ovat: komplementaari ja egalitaari. Komplementaarilla tarkoitetaan sellaista näkökantaa, jossa ajatellaan, että nainen ja mies ovat keskenään yhtä arvokkaita, mutta mies vastaa seurakunnan johtamisesta ja opetuksesta. Egalitaarien mukaan Raamattu ei tunne sukupuolten välistä alistussuhdetta ja että kaikki palvelutehtävät seurakunnassa ovat avoinna molemmille sukupuolille.

Voisin esitellä tässä blogissani liudan raamatunkohtia naispappeutta puolustamaan tai vastustamaan ja kikkailla alkukielen kanssa (tai siis kirjoitella tänne muiden kikkailuja alkukielen kanssa), mutta en lähde sille tielle ollenkaan. Monet minua viisaammat ovat jo vuosikausia yrittäneet esittää perustelujaan komplementaariseen tai egalitaariseen kantaansa, löytämättä kuitenkaan tyhjentäviä selityksiä.

Uskon, että Jumala on luonut meille järjen ja oikeuden myös käyttää sitä. Joten lähestymistapani tähän asiaan tulee olemaan, katoavana kansanperinteenäkin tunnettu, maalaisjärki sekä lisäksi planeettamme tarkin aisti, naisen vaisto.

Hämärästi muistan, että meille joskus muinoin opetettiin, että ihmisistä ainoastaan kauniimman sukupuolen edustajat voivat tulla raskaaksi ja synnyttää. Ensin nämä naishautomot kantavat lastaan masussaan 9 kuukautta ja sen jälkeen pienokainen vapautetaan naisen kehon kahleista. Jotenkin olisi luontevaa ajatella, että kun he tällaisen erityiskyvyn omaavat, heidän tulisi myös olla niitä, jotka huolehtivat lapsista. Tälläiseen ihmishautomomaiseen kyvykkyytenhän eivät miehet kykene.

Mutta kyllä miehilläkin jotain sellaista on, mikä meiltä naisilta uupuu. Jossain kasvun vaiheessa me naiset joudumme auttamattomasti tunnustamaan, ettemme enää pärjää voimassa näille kaksilahkeisille. He vain yksinkertaisesti ovat vahvempia. Joskus tämä ominaisuus on vain fyysistä, mutta monesti olen joutunut tunnustamaan sen myös olleen henkistä vahvuutta.

Näiden aukottomien todisteiden valossa voisin vetää pohdinnoistani johtopäätöksen, että johtajuus seurakunnassa on tarkoitettu pääasiassa vain miehille. Mutta koska me naiset olemme kovin ihmeellisiä olentoja, en uskokaan, että Taivaallinen Isämme haluaisi meidät kokonaan ajaa sivuun seurakunnallisista tehtävistä. Uskon, että naiset voivat palvella seurakunnan keskellä monissa eri tehtävissä ja toteuttaa kutsuaan sitä kautta, mutta seurakunnallisen johtamisen jättäisin mieluusti vain miesten harteille.

Ja mitä naisen vaistoon tulee, niin johan sen jo luontokin opettaa ettei Guccin uudet korkkarit sovi yhteen pappien rumien kaapujen kanssa! Siis HALOO!